Torrevieja: Alicanteen ja takaisin!

Oli helmikuun alku ja saapumisestamme Espanjaan oli kulunut kolme viikkoa. Nyt oli pakko päästä hetkeksi muihin ympyröihin. Autottoman elämä tuntui sittenkin rajoittavan liikkumista enemmän kuin aiemmin käsitin. Laitoimme majoituksen varaukseen viereisestä kaupungista ja herätyskellon osoittamaan kohti kukonlaulua. Kello toivottikin pirullisella pirinällään huomenta. Normaalisti otankin aamuherätyksen vastaan yhtäläisellä ilolla kuin nyrkkeilijä iskun vyön alle. Tästä huolimatta tunsin että tämä hermojeni kustannuksella leikkiminen on tämän arvoista. Hyvin nukutun yön jäljiltä pystyikin hyvillä mielin katselemaan linja-auton ikkunasta tutuksi tulleita maisemia. Linja-auton vaihto piti tehdä Torreviejan keskustassa ja tämä tapahtuikin lähes lennossa, koska ajoitus asemalle oli täydellinen. Linja-auto kiersi kaikkien pienempien kylien keskustoissa hakemassa ihmisiä kyytinsä ja matka taittui leppoisasti kohti määränpäätä edeten.

Saavuimme määränpäähän ja odotukset olivat muuttuneet paremmaksi. Alicanten linja-autoasema oli muuttanut pois vanhasta paikasta ja tämä vanha taskuvarkaita kuhiseva kylmien väreiden synnyinpesä oli vaihtunut moderniin rakennukseen. Ensivaikutelma kävellessä kohti keskustaa oli vaikuttava. Korkeiden rakennusten takaa pilkotti linnoitus, joka hallitsi todella koko kaupunkiaan. Satama-alue oli todella viihtyisä ja kävelykadut tekivät optista harhaa kävelijöiden silmille. Reppu painoi selässä ja hetken karttaa käsissäni pyörittäessäni löysin oikean kadun. Vaatimaton mutta juuri remontoitu hostelli sijaitsi hyvällä paikalla noin puolen kilometrin päässä huvipursisatamasta ja lähes suoraan Santa Barbaran linnoitukseen johtavien portaiden vieressä. Juuri valmistuneen remontin takia tämä hostelli pisti hyvin kampoihin paremmin tähtiä saaneille hotelleille. Yksi yö tässä majoituksessa aamupaloineen kustansi kahdelta hengeltä vaivaiset 36 euroa.

Tavarat huoneeseen heitettyämme lähdimme kohti kukkulaa. Askeltaminen huipulle tapahtui portaita ja tietä pitkin nopeasti ja helposti, vaikka ennakko-odotukset olivatkin olleet pahemmat. Tämä linnoitus sijaitsee 300 metrin korkeudella meren pinnasta ja tämä paikka on mielestäni kapuamisen arvoinen. Linnoitukseen pääsee toki hissin kyytiäkin käyttäen, mutta huipulla sijaitsee useampikin ravitsemusliike mikä myy tätä legendaarista kullankeltaista janon sammuttajaa, joten pieni hikoilu ennen virkistäytymistä on osa nautintoa. Vaikka helmikuun alkua mentiinkin niin sää oli suosiollinen myös tällä reissulla. Elohopea näyttikin yli kahtakymmentä astetta ja pilvet olivat väistyneet vuoristoon. Päivän valintaan oli toki vaikuttanut sääennusteessa luvattu tyyni ilma. Lähti kuin Taisto työkkäristä olikin ensimmäinen mielikuva katsoessani linnoituksen reunatonta pudotusta kohti alas. Turvallisuus näyttääkin olevan sivuseikka monessa Espanjan näköalapaikassa. Ylhäällä kestikin tovi ennen kuin päätimme laskeutua takaisin hotellin kutsuville sängyille hetkeksi lepäämään.

Illalla kävimme haahuilemassa kaupungin vanhassa osassa etsien meille sopivaa ruokapaikkaa. Usean tunnin kävelyn jälkeen pääsimmekin sopimukseen ravintolasta, jolloin hotellille päästyämme ei kumpaakaan tarvinnut nukkumaan käskeä. Huone sijaitsi rakennuksen neljännessä kerroksessa joten se oli mukavan lämmin vaikka elettiinkin talviaikaa. Aamulla hostellin pienen aamupalan syötyämme suuntasimme kohti sataman merirosvolaivaa. Laivan sisäänpääsymaksu oli viisi euroa ja hintaan kuului juotava, minkä sai yläkannen piraatilta. Lähdettyämme laivalta päätimme kiertää hetken vielä kaupunkia kunnes tulimme pisteeseen johon kaikki matkat tulevat. Oli lähdön aika ja hyppäsimme linja-autoon joka kuljetti meidät takaisin uuteen kotikaupunkiimme.